Lukevatko ihmiset tekstisi vai skippaavatko he sen? Tutkimusten mukaan verkkokäyttäjä lukee keskimäärin vain ~20% sivun sanoista[15]. Siksi luettavuus ja hyvä rytmi ovat kriittisiä – ne pitävät silmät ruudulla. Nyt sukellamme siihen, miten kirjoitat ymmärrettävästi kuitenkaan tylsistyttämättä lukijaa.

Miksi luettavuus on kuningas (ja koukuttaja)

Verkkosisällön parissa kilpaillaan ehkä kovimmasta valuutasta: huomiosta. Silmäpareja riittää, mutta niiden pitäminen tekstissä on taiteenlaji. Nielsen Norman Groupin klassikkotutkimus totesi aikoinaan, että verkkosivulla käyttäjät lukevat todennäköisesti vain noin 20–28 % sanoista[15]. Suurin osa meistä selailee ja skannaa.

Mikä neuvoksi?

Tee tekstistä helposti silmäiltävää ja ymmärrettävää, niin vietät lukijan kanssa edes sen pienen hetken laadukkaasti. Korkea luettavuus tarkoittaa, että lukija ymmärtää vaivatta, mitä haluat sanoa, eikä kompastele monimutkaisiin virkkeisiin tai jargoniin.

Luettava teksti ei tarkoita tylsää tai lapsellista tekstiä. Se tarkoittaa selkeyttä. Ajattele sitä palveluksena lukijalle: et pakota häntä lukemaan lausetta kahdesti ymmärtääkseen sen.

Hyvä luettavuus vähentää lukijan kognitiivista kuormaa – toisin sanoen, aivot eivät joudu ahertamaan, vaan info menee perille vaivatta[16]. Kun lukijan ei tarvitse pinnistellä, hän jaksaa pidemmälle ja imee sanomasi tehokkaammin. Samalla vähenee väärinymmärrysten riski: suoraviivainen ilmaisu ei jätä tilaa moniselitteisyydelle.

Lukija ensin – UX-kirjoittajan motto

UX-kirjoittaminen (user experience writing) tarkoittaa kirjoittamista nimenomaan käyttäjän kokemuksen ehdoilla. Tähän kuuluu kaikki sovellusten nappiteksteistä (mikrocopy) virallisempaan ohjeistukseen saakka. Yhteistä on ajatus: mitä käyttäjä tarvitsee tässä kohtaa ja miten sanon sen selkeästi?.

Hyvä UX-kirjoittaja on vähän kuin opas vuoristoradalla: kertoo ennakkoon, mitä mutkan takaa tulee, rauhoittaa ja innostaa oikeissa kohdissa, eikä jätä kyydissäolijaa epätietoiseksi.

Konkreettisesti

verkkosivun napit ja valikot pitää nimetä selkeästi (“Lähetä tilaus” mieluummin kuin pelkkä “Lähetä”). Ohjeet ja virheilmoitukset on kirjoitettava ystävällisesti ja ymmärrettävästi (“Ups, jokin meni pieleen. Yritä uudestaan.” on parempi tyyli kuin “Virhe 042: Syötevirhe.”).

Huono mikrocopy turhauttaa – hyvä mikrocopy ohjaa kuin huomaamatta. Esimerkiksi, jos käyttäjä unohtaa täyttää lomakkeessa kentän, virheilmoitus voisi kuulua: “Puuttuva tieto: Sähköpostiosoite on täyttämättä” sen sijaan että sanoisi vain “Virhe – täytä kenttä”. Ensimmäinen lähestyy käyttäjää inhimillisesti ja kertoo, mitä tehdä, toinen ärähtää mystisesti.

Tempon ja rytmin merkitys

Oletko huomannut, miten joskus teksti imaisee mukaansa ja toisinaan silmät hyppivät hermostuneesti eteenpäin? Paljon on kyse rytmiikasta.

Ihmismieli tykkää vaihtelusta: jos jokainen lause on rakenteeltaan samanlainen ja yhtä pitkä, lukeminen alkaa tuntua puurolta. Siksi kannattaa vaihdella virkepituuksia – se luo miellyttävän rytmin.

Lyhyet virkkeet pitävät vauhtia. Pidemmät antavat taustaa ja syventävät. Yhdessä ne luovat tekstille elävän poljennon. Tässä artikkelissa käytämme tätä tekniikkaa koko ajan: joukossa on yksittäisiä lyhyitä toteamuksia pitempien selitysten seassa. Se on tietoista, koska haluamme pitää mielenkiintoa yllä.

Entä kappalejako?

Verkkotekstissä kappaleet saavat olla lyhyitä – usein 1–3 virkettä riittää. Tyhjä tila sivulla on ystävä, ei vihollinen, sillä se antaa lukijalle hengähdystauon ja silmille lepoa. Muista, että moni lukee puhelimen näytöltä; pitkä mötikkä tekstiä pienen ruudun täydeltä on raskasta. Lyhyet pätkät helpottavat skannaamista. Bullet-listat (kuten tämä) ovat myös mainio tapa tiivistää informaatiota:

• Ytimekäs lause per ajatus. Pilko monimutkaiset lauseet mieluummin kahdeksi.
• Vältä turhaa ammattislangia, jos yleisösi ei ole pelkästään alan eksperttien piiri.
• Käytä aktiivimuotoa enemmin kuin passiivimuotoa – “Me käsittelemme hakemuksesi ensi viikolla” on selkeämpi kuin “Hakemuksesi käsitellään ensi viikolla”.

Tunteet ja tarinallisuus käyttöön

Hyvä käyttäjäkokemus kirjoittamisessa ei tarkoita pelkkää mekaanista selkokieltä. Siihen kuuluu myös tunneside. Ihmiset muistavat tarinat ja tunteita herättävät viestit paremmin kuin pelkät faktalistaukset.

Siksi esimerkiksi hyvällä blogikirjoituksella on usein koukuttava aloitus, joka voi olla tarinallinen anekdootti tai kysymys lukijalle (“Muistatko, miltä tuntui lukea ensimmäinen lempikirjasi yömyöhään?”). Tällainen aloitus vetää lukijaa sisään, toisin kuin kuiva toteamus.

Tarinallisuus pitää kuitenkin sovittaa tilanteeseen: jokainen nappi ja virheilmoitus ei kaipaa vitsiä tai tarinaa. Esimerkiksi pankin verkkopalvelussa käyttäjä haluaa todennäköisesti kylmänviileät ohjeet rahansiirtoon, ei kepeää jutustelua (“Hei kaveri, rahat matkalla, pidä hatustasi kiinni!” voisi olla jo liikaa).

Mutta oikeassa paikassa ripaus huumoria tai lämpöä voi luoda positiivisen muistijäljen. Moni meistä muistaa esimerkiksi error-sivun (404) hauskan tekstit, koska ne yllättivät iloisesti. Se on UX-kirjoittamista parhaimmillaan – käännät potentiaalisesti turhauttavan tilanteen (sivua ei löydy) hymyksi tarjoamalla pahoittelun sijaan pienen vitsin ja selkeän polun eteenpäin (“Hupsista, nyt meni metsään. Tätä sivua ei löydy – syytämme goblineja. Etsi hakutoiminnolla tai palaa etusivulle.”).

Konkreettisia keinoja parantaa luettavuutta

On olemassa mittareita, joilla luettavuutta voi arvioida, kuten Flesch Reading Ease tai sen suomenkieliset vastineet. Esimerkiksi suomen kielelle on kehitetty LIX-lukemisen indeksi, joka lasketaan lauseiden pituuden ja pitkien sanojen määrän perusteella.

Yksinkertaistaen: mitä matalampi LIX, sen helpompi teksti on lukea. Toki liika tuijottaminen indeksiin ei ole tarpeen, mutta jos haluat numeroita, niitä voi käyttää apuna. Yleensä lehtitekstit ovat melko helppolukuisia (LIX noin 30–40), kun taas tieteelliset artikkelit nousevat vaikeammiksi (50+).

Mielessä kannattaa pitää myös kohderyhmän lukutottumukset ja -kyky.

Laajempi yleisö = selkeämpi kieli.

Jos kirjoitat vaikka käyttöohjetta sähköhammasharjasta, et voi olettaa kaikkien lukijoiden olevan insinöörejä; päinvastoin, ohje tulee laatia niin, että mummokin ymmärtää miten laitetta käytetään.

Suomessa on herätty selkokielen tarpeeseen esimerkiksi viranomaisviestinnässä, jotta mahdollisimman moni kansalainen ymmärtää tärkeät ohjeet (katsopa vaikka Kelan tai Verohallinnon uudistuneita tekstejä – ne ovat huomattavasti selkeämpiä kuin menneiden vuosikymmenten kapulakieli).

Toinen tekniikka on ääneen lukeminen.

Lue tekstisi ääneen itsellesi: kompuroitko jossain lauseessa hengästyen? Se lause on todennäköisesti liian pitkä tai monimutkainen. Kuulostaako jokin kohta jäykältä suussa? Ehkä käytit ilmausta, jota et itse puheessa käyttäisi – harkitse muotoilun vaihtamista luonnollisemmaksi.

Itse asiassa moni ammattikirjoittaja käyttää tätä kikkaa. Jopa tekniikan avulla: tekstinluvun apuvälineet tai vaikkapa “Read Aloud” -toiminto voi lukea tekstin monotonisesti, ja jos huomaat ettet itsekään meinaa ymmärtää konetta, tiedät että lause kaipaa huomiota.

Sitouttaminen kielen keinoin

Koukuttaminen kuulostaa rajulta sanalta, mutta tässä tarkoitetaan positiivista sitouttamista: lukija haluaa jatkaa lukemista, koska teksti puhuttelee ja etenee mukavasti.

Hyvä rytmi ja selkeys ovat pohja, kuten edellä puhuttu. Sen päälle voi lisätä kerroksia: rhetoriset kysymykset (“Mikä tässä on niin vaikeaa? – No, usein se on se, että kirjoittaja rakastuu omiin sanoihinsa liikaa.”), pienet puhuttelut (“kuten huomasit,”, “olet ehkä miettinyt,”) ja vaihtuva sanasto.

Synonyymien käyttö varovasti estää toistoa. Jos huomaat kirjoittaneesi sanan “tärkeä” viisi kertaa peräkkäin, korvaa välillä ilmauksella “olennaista” tai “avainasemassa” – kuitenkin niin, että merkitys pysyy.

Yksi tehokas keino sitouttaa on luvata alussa jotain mielenkiintoista ja lunastaa se lopussa. Tätä käytetään paljon blogeissa: otsikko herättää uteliaisuuden (“5 yllättävää faktaa…”) ja lukija haluaa löytää ne yllättävät kohdat.

Huolehdi, että teksti myös palkitsee lukijan odotuksen. Jos lupailet yllättäviä faktoja, anna niitä – muuten lukija kokee tulleensa huijatuksi ja kaikkoaa ensi kerralla.

Käyttäjäkokemus kirjoittamisessa on osin odotusten hallintaa ja täyttämistä. Klikkiotsikot, jotka eivät vastaa sisältöä, tuovat vain lyhyen kävijäpiikin mutta karkottavat uskollisen yleisön.

Lopuksi muistutus: ihmisläheisyys.

Tietokoneet ja robotit kehittyvät, mutta ne eivät (vielä) ole mestareita tuomaan aitoa lämpöä tekstiin. Pieni inhimillisyys, oli se sitten myötätunto virheilmoituksessa (“Hups, nyt kävi näin – älä huoli, korjataan yhdessä!”) tai kirjoittajan oma kokemus blogissa, luo yhteyden kirjoittajan ja lukijan välille.

Kun lukija tuntee, että tekstin takana on oikea ihminen joka välittää hänen ymmärryksestään, syntyy luottamus ja halu kuunnella.

Ja eikö se loppujen lopuksi ole käyttäjäkokemuksen ydin? – Teksti ei ole vain sanoja ruudulla, se on palvelu ja keskustelu lukijan kanssa.